lauantai 18. toukokuuta 2013

..juoksua..

Rohkenin sitten kuitenkin osallistua kouvolan puolimaratoniin eilen. Riskipäätöksellä lähdettiin matkaan ja siksi "tervettä" jännitystä oli ilmassa. Teippasin tukisukat kiinni, koska pääasia että ne pysyy jaloissa vaikka konttaushommiin menee:D. Jalat tuntuivat hyviltä jo heti aamusta, joten annoin niille toivoa selvitä urakasta! 


 "pari" mustelmaa pitää aina löytyä ;)


Hulluahan se on lähteä "kylmiltää" vetää tollaista matkaa.Varsinkin puolikuntoisena jalkapuolena :) Muiden epäröinti matkan onnistumisesta antoi vaan lisädraivia päästä maaliin. Tarkennan vielä, etten harrasta juoksua, aerobisia treenejä ei juurikaan useaan kuukauteen ole ollut ja kuukauden jalat olleet levossa. Kai se paikkaa että olen ollut polttamatta jo usean kuukauden ajan;) (satunnaisia kessuja lukuunottamatta)
lähdössä tais vähän jännätä! Hymyilytti kuitenkin..
Tankkailin normi aamupalan ja reilu tunti ennen juoksua vielä kunnon puurosetti marjoilla. Vettä ja treenijuomaa kulki mukana, kun mira polkutteli skarppaajana mukana koko lenkin. Ensimmäinen 10 meni rupatellessa.






 12 kohdalla tuli ekat pinnistelyn tarpeet. Jalat alkoi painaa ihan sairaasti, rytmi oli hukassa ja sykkeet heitteli. Olin fiksu ja kaivoin aamulla mittarit ranteeseen, jotta voin vähän seurailla missä mennää. Keskisykkeet matkalla 155-165.. ylämäki etapeilla käytiin yli 170 ja siinä olikin sit tasailemista. Nestehukka oireita tuli myös 15 hujakoilla. Lievää huimausta/haparointia, kauhea jano ja kivaa hapotusta:) Huomattiinkin siinä kohdin, että pullot vielä aikas täynnä, eli juomingit olivat kulkeneet aikapitkälti pyöränkorissa sinne asti. Eipä muuta kun aminojuomaa kitusiin ja vettä perään..helpotti onneksi oloa, vaikka askel ei meinannut enää noustakkaan. 18 hujakoilla tuli jo ääneen ekat kirosanat..hetki jolloin olisin halunnut jo kävellä. Sisulla puserrettiin viimeiset kilometrit kuitenkin, päätinhän jo lähtiessä että kävelyyn ei ryhdytä. Ainut lupa olisi ollut keskeyttää, mikäli jalkoihin olisi tullut operointiin viittaavaa kipua. Kipua oli, mutta "asiaankuuluvaa" saa kokeilla itse , niin tietää ;)
Joka tapauksessa olen todella ylpeä itsestäni, vihaanhan juoksemista, siksi en sitä harrasta. Voin kuvailla yhtä luonteenpiirrettäni nyt myös "päättäväisenä". Koen olevani sen ansainnut:) Maaliin päästyä, olin aika loppu, kirjaimellisesti. Ystävä Heini oli minua vastassa, siitä tuli hyvä mieli. Ruksi seinään ja kohti uusia haasteita. Ensi viikonloppuna juostaa naisten kymppi, sinnehän vois mennä käymään "päivälenkillä".



Aamupalalla kouvolan sanomissa kiva yllätys..todistusaineistoa :)



Väsynyt, mutta onnellinen..täytynee kehyksien hankintaan:)



On pyhä..yrittäjä on duunissa ;) Jaksaa sitten viikon päästä vähän lomailla ;D Kiittää kannustuksesta ja kuittaa! Jalat on tänään kipeät..onneksi yläpää pelaa..iltasella olkapääsettiä vielä ja kodin järjestelyä!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vahtiparsa :D

Huomenta! Kuka helvetti haluaa ostaa näinkin kauhean lelun? Mun mielestä jo leluteollisuuden multihuipentuma. Maksa 8 euroa, saat ikiparsan :D no mullapa on nyt sit tällänen! Voin vaan kuvitella, kuinka jossain intian perähikiällä jengi näitä kyhäilee kasaan ja mietti kuinka sairaita eurooppalaiset ovatkaan...tarviihan jokainen kotitontun;)


Täytynee tällekin nimi toki antaa, josko jollain ehdotuksia?

Treenit kulkee ja muutto etenee. Eilen taas vierailulla Tilkassa Tomin luona. Tikeistä tällä erää päästiin, vähä pohkeeseen vielä vaahtoa ja polvitaipeen "punkteeraus". En muista miksi sitä kutsui, mutta neulalla reikä ja tyhjennettiin verta oikeasta taipeesta. Pinnalliset suonikohjut *check*, kuolleet, poissa pelistä eli done, ei tule ikävä!! Kipukin hävis taipeesta iltaan mennessä. SAIN LUVAN juosta/hölkötellä puolikkaan maratoonin lauantaina, mikäli kaikki paine ja kipu hävinneet! tietenkin heti piti mennä tarkistaa, että jälki-ilmo mahdollista vielä la aamuna, koska en ole sinne ilmottautunut. On mahdollista, joten voipi olla että lauantaina pääsen ylittämään taas kerran itseni. Mikäli onnaa, mukaan lähtijöitä?

Otin testiin uutta treenijuomaa..Octanea.. ennen olen käyttänyt Xtendiä,joka aika vastaava.Jätän määrän pienemmälle ja lisään itse vielä BCAA:ta, glutamiinia ja vähän dextroa. Lähinnä käytän näitä vain maun vuoksi :) koska pelkät jauhot sekaisen veteen ei hirveesti makunystyröitä hivele.


Näitäkin mulle jo kerääntynyt jonkinmoinen väriskaala. Todella kätevä pullo, jonne saa järkevästi mukaan kaikki "jauholoiset ja nappulat" suosittelen..

Mua niin vähä jännäs mitenkä paino viimeviikosta pudonnut. No ikinä en sinne vaakaan päässyt, koska en tiedä missä se on..(vieraalle vaaálle en halua, luotan tuttuun ja turvalliseen)   jossain laatikossa helvetin keskellä, sijainnista vähän epävarma . Pidämme hullua jännityksessä ja otamme lukemia sitten vasta ens ke. Olo tuntuu "keveähkömmältä" kuitenkin, se hyvä. Mulle jää jopa viikko tohon väliin, ennen toista operaatiota, että pääsen kunnon jalkajumpalle ja saunaan. Viikon päästä "seksisukatkin" saan jättää viikoksi narikkaan, wohoo. Toisaalta..kaikkeen tottuu, joten osaanko näistä enää luopuakaan ;D no ehkä osaan.


 Pienistä on turha valittaa..kivempaa on keskittyä positiivisiin asioihin. Ymmärrän ainaisen valittamisen, jos sen korjaamiseksi koetaan tehdyksi kaikki mahdollinen. Ei muuta piste.





tiistai 14. toukokuuta 2013

..koipiloita..

..Jalat alkaa tuntua jo aikas hyviltä..suurimmat nesteet lähteneet hyvin liikkeelle.. Mustelmia vielä ja kipeitä. Suurin "paine" ei enää vaivaa. Huomenna ekan kierroksen tikit lähtee ja ehkä tähän väliin pääsen pari kunnon jalkatreeniä tekemään..nyt menty ihan lenkkeillen ja pyöräillen. Parin viikon päästä sit leikkaus vol.2 ja sit odotellaan ihmeitä ;D Kuin eräs tossa aamutuimaan hokas, että mun nestekierrolla saattaakin vielä olla toivoa! :D Toivotaan näin. Joka tapauksessa riittää mulle myös, että olo edes vähän paranee ja esteettisesti pinnalliset suonikohjut kaikki veks. Ja siihen lopputulokseen ollaankin onneksi jo päästy. Maarittia olen treffaillu ja mukavaa ollut vaihtaa ajatuksia grilleistä korkkareihin. Mähän olen nyt jo liiaksi jankuttanut tätä mun "naisellisuus"-projektia, joten aika ryhtyä sanoista tekoihin;) tilasin 2 korkkikset, ja maarit lupas opettaa niillä kävelemään. Hyvä diili, teetän sille tappopersetreenejä ja se pitää mut kauniisti pystyssä koroilla. Ja voihan korkkareita pitää verkkareiden kanssa? voihan.. joo..ei..kai..damn..no mennään kesää sitten hamosessa ja "seksisukissa" :D Mustelma mutkamäki vielä hellänä/kosketusarka, mutta hiljaa hyvä tulee;)




                     turvotusta riittää vielä jaettavaksi, mutta mulla on jo nilkat:D

                                                             3vko sitten                                                           
                                                                   eilen

Muuttokin kivalla mallilla..viimeistään viikonloppuna pääsee jo uuteen sänkyyn nukkumaan:) Eilen olisi ollut taas action run kouvolassa. arvaten, en päässyt osallistumaan.Vielä yritän huomenna lääkäriltä lupaa viikonlopun puolimaratooniin, mikä mulla vielä kokematta. Jos ei onnaa ni ens vuonna sitten tai syksymmällä jossain toisaalla. Mut jos luvan saan ni meinaan mennä, vaikken juoksua millään lailla harrastakaan. Kaikkeen pystyy jos vaan haluaa ;)

Paino varmaan lähellä lukemia mistä aikoinaan aloitettiin ja tälle tielle jäätiin. Taisin lupailla vertailukuvia.. täytyy järjestää. Huomenna nähdään jäikö kakut sotkemaan punnitusta.. ei haittaa, vaikkei pudotusta tulisikaan..jännä nähä. Hissukseen kuitenkin kehonkoostumus muuttuu ja virtaa riittänyt tuplatreeneihin. Eilen vetäsin räpylät 2krt. Ja ikinä ollu niin isoo haukkaria ku eilen illalla :D No aamulla oli taas tilanne toinen ja tänään säästän kaiken energian olkatreeniin, jossa yritän taas nostella vähän treenipainoja. Kehonhuoltohommeleita tänään myös. Vesku hoitaa lavat auki ni mahtuu taas lihat kasvamaan:)







sunnuntai 12. toukokuuta 2013

äitejä, mummoja, herkkuja..

Tää mun surkuhupaisa "herkkulakko" kesti kaikki reilu 3 viikkoa :) no otettakoon vaikka "tankkauspäivänä" siis äitienpäivä.. maistelin kakkuja mummolassa, ja ihan vaan koska halusin..yhtä hyvin olisin voinnut olla ottamatta. Eniten nautin siitä, kun voin sen tehdä ilman mitään "morkkiksia" tai megaövereitä :) No tuskin keskiviikon punnarissa näkyy..saa nähä.. ;D Ai niin, oli hyvää äitin tekemä mansikkakakku <3 illalla käytiin vielä viemässä laatikoita uuteen kotiin..ja evääksi otettiin kahvia ja coctailpiirakoita munaskivoilla :) Meidän terdeltä voi katsella auringonlaskua vaikka joka päivä:)


Kamojen pakkailua tuntuu riittävän.. miten sitä roinaa tänne pikkukämppäänkin mahtunut! no osa tavaroista jo uudessa kotona.. ja onhan meillä pari viikkoa aikaa muuttaa, joten eipä tässä hätä, vaikka malttais eka laittaa kaikki kamat paikoilleen ennen kuin muuttaa..

Joku fiksumpi sanoi tänään radiossa, että muuttamalla haaveet ja unelmat tavoitteiksi,ne toteutuu todennäköisemmin.. näihän se on.. koska unelmat ovat usein vaan unelmia, niiden eteen ei kuitenkaan rohjeta tehdä ratkaisuja tai ottaa riskejä.. tavoite kuitenkin jotain mihin yleensä sitkeämmin pyritään, ja jonka eteen ollaan valmiita tekemään hanakammin töitä.. mullakaan ei ole siis enää haaveita eikä unelmia, vaan tavotteita :D Oma "thinks to do"-lista on lukuisia rukseja jo saannut..ei muuta kun uusien kimppuun:)




tiistai 7. toukokuuta 2013

karvoja :D

Terveiset Duunista. Piirustusprojektien keskellä pikapostaus. Aamulla oli taas keskiviikkoiseen tapaan punnari päivä. Paino tänään 62,9 kg. Eli aikas lähellä vertailukuvia, siitä mistä joskus aloitettiin:) Eilen Ulpun kanssa käytiin mätsärissä treenailees tulevia näytelmiä varten. Sij. pun.5. ei siis pöllömmin ollenkaan. Maltti esiintymiseen alkuun taas täys 0, mutta nopsaan hokas taas mikä homman nimi ja esiintyi kauniisti <3



Se oli rakkautta ensi silmäyksellä <3 mukana Matti ja Miina! Ja Marin kainalossa oli hyvä olla :D



Mulla huominen pyhä jää pyhittämättä..koska jotenkin hupsista olen luvannut olla duunissa. No ajattelen tulevia kesäloman pätkiä ;) Ja todellakin vielä kaikista operaatioista pikkasen pakkasen puolella. Viikonloppuna päästään viemään ensimmäisiä tavaroita uuteen kotiin. Paino tosiaan on lähteny tippumaan sopivaa vauhtia, vaikka olenkin "mulle kaikki nyt"-tyyppinen, maltan nyt ottaa rauhassa ;D Kuitenkin täysillä tehnyt duunia jo saavutettuihin tuloksiin..enkä todellakaan halua niistä "luopua" alkamalla ahnehtimaan mitään ennenaikaista kesäkuntoa.Päinvastoin! Vaikka välistä tuleekin fiilis, että tiputtais noita kalsuja, jotta kevenis nopsempaan. Tunnen itseni terveeksi ja virtaa riittää,joten  hiljaa hyvä tulee. Ja mukavaa, kun ei tarvi nälissään pyörittää ajatuksia ruoan ympärillä ;) Ihanaa kaikkien näiden vuosien, itsetuntokriisien ja "läskien" jälkeen huomata, ettei ruoasta tarvitse stressata!


Alakerta kerää mulla hyvin lihhoo (ja kaikkea muutakin! ) vihdoin yläkertakin päättää lähteä pikkuhiljaa leikkiin mukaan. Kovin on paljon työtä, joka ei varmaan lopu koskaan, mutta alku entisiin ruopelokäsiin verrattuna hyvä.






Takaisin sorvin ääreen:)









maanantai 6. toukokuuta 2013

vko3

Kolmas viikko pyörähti käyntiin.Draivi on hyvä..ei ole tehny millään lailla heikkoa mihinkään vaikka toi "kerttu" on karkkia popsinu pitkin viikkoa ;) josko sillä olis jo niin huono olo et lopettais  ;D Viikonloppuna oli taas touhua suuntaan jos toiseen. Vihdoin saan alkaa keräillä kimpsuja taas kasaan ja suunnitella muuttohommeleita pikkuhiljaa. Tapetteja kerkesin käydä vähän kurkkimassa myös. Uusi kotimme on "uusi" koti, joten remonttihuolia ei tälläkertaa tiedossa. Onneksi! toki aina tahtoo vähän pintoja siistiä oman maun mukaan;D Piha tosin täytyy suunnitella ja tehdä..siitä sitten aloitetaan. Viikonloppuna kokoontuivat myös "possu" pojat kouvolaan..kiinnosti just niin paljon että kävin,otin kuvan ja lähdin ;D kesäretket on kivempia, niitä odotellessa:)


Vettä tuli tietenkin..toki tuliaiset lämmitti :) sain testiin uusia olvin tuotteita:)



Eilen kokoontui taas meidän "läskinliikutusleiri" :D kävimme hyppyrimäellä kiipeilemässä :D rappusia tultiin alaspäin ja rinnettä kiivettiin ylös. Oma "treeni" oli lähinnä muille huutamista. En uskaltanut mitään spurtteja vielä noiden koipien kanssa ottaa,kevyesti toki nelisen rundia heitin. Muu poppoo veti kyllä sellasella sisulla että oksat pois. Mehän kokoonnutaan kerta viikkoon ja pidetään "palaveria" kahvikupposella ja käydään joku treeni tekemässä. Huikeita tuloksia tullut jo kaikilla :)





 Ja tervetuloa työnarkomania takaisin. Se olis vähän ku "Hupsista Saatana" kun tuo kalenteri taas ylibuukkautunu kerta heitolla!Ehkä mä joskus opin..tänäänkin piti vaan päivystää, mutta ystävälle aamun pikkutunneilla saatiin muutama kukkanen koristamaan.





Duunin jälkeen pääsin tutustumaan lapsuuden ystävän uuteen sisustusliikkeeseen, Dreams:iin. Oli mukava saada kutsu avajaisiin, ja sopivasti tähän muuton lähelle;) mukaan tarttuikin "seinäteksti" live for today.. mulla sellainen jo liikkeellä ja nyt saan kotiin oman. Sieltä vielä polkasin ykköselle  inbody mittaukseen,jossa kävin viimeksi syksyn fitness expossa. Mukavata oli huomata että lihhoo oli tullu 1,5kg! kiva huomata, että uurastus tuottaa tulosta..siinä sivussa rasvaprossa laskenu myös ja muutkin lukemat parantuneet:) Jipii..nestettä tosin oli, se ei yllättänyt näiden koipien takia.. jännä nähä mitä  lukemia saadaan taas syksyn expossa..

Huomenna yritän duunin jälkeen keretä mätsäriin Ulpun kanssa. Vähän treeniä kesän koitoksiin!
Nyt pihalle vielä ilta aurinkoon koissuja kusettaa..

morjens:)

lauantai 4. toukokuuta 2013

fitfit

..sain terveisiä santa susannastakin. Maarit hienosti jatkoon ensimmäisistä vertailuista, mutta finaalipaikka jäi hiuksen hienosti. Hieno ja varmasti rankkakin reissu :) Kaksi bikinityttöä kuitenkin jatkaa huomiseen finaaliin:)

Tässä "kisahuumassa" miettinytkin kovasti taasen myös omia tavoitteita. Treenimotivaatio ja tehot taas huipussaan, vaikka mentykin jo tovi jos jonkinmoisen paketin tai tuen kanssa. Kuitenkin olen huomannut kuinka nämä vastoinkäymiset eivät ole missään vaiheessa ns.lannistaneet tai jättäneet kotisohvalle :) päinvastoin ;D Ateriarytmit pysyneet kasassa, vaikka vihaankin ruokien pussittamista ja purnukoittamiksi. Saan kuitenkin valmistaa ja nauttia suurimmanosan ruoista rauhassa ja ilman kiirettä. Otan mukaani töihin vaan punnittavat tuotteet ja yritän opetella täyttämään duunin jääkaappia muullakin kun maidolla;D En kuitenkaan ole vielä niin "fitness" että osaisin ajatella ruokaa vaan "polttoaineena", vaan nautin siitä ja pyrinkin valmistamaan sitä mahdollisimman monipuolisesti.  Saatikka syödä sitä minigrib-pussista pussipysäkillä. Onneni onkin, että voin järjestää duunini niin että, niin ei tarvitse toimia. Nälkää ei tarvitse nähdä, eikä mitään ylimääräistä ole edes tehnyt mieli:)

Bikinisarjalle en juurikaan "antanut arvoa" sen rantauduttua suomeen. Nyt kuitenkin huomannut, että ei sinnekään vain hoikkana nousta. Kärkikolmikoita kun katsoo kisasta kun kisasta, huomaa siellä taustalla olevan paljon enemmän kuin "ensimmäisen vuoden sali hypetys". Totuus tuossakin sarjassa on, että lihaa tarvitaan ja usean vuoden uurastusta. Pelkät silarit tai nätti naama ei taida ihan riittää.



Vaikka treenaakin "tavoitteelisesti", en koe kuuluvani mihinkään luokkaan;D Jo esteettisesti painin eri sarjassa. Tatuointeja on liikaa, tukkaa liian vähän.. persettä tissienkin edestä, mutta kuitenkin haastan itseäni eteenpäin. Vaikka kilpailut olisivatkin tulevaisuuden haaveena. En koe niitä niin tärkeänä, että olisin valmis luopumaan esim. tatuoinneistani tai suurentamaan munkkejani pärjätäkseni mahdollisesti paremmin. Oma kisa kokemukseni tulisi varmaan olemaan ns. "once in a lifetime" :D Jos sellaista edes koskaan tulee.. Kuitenkin olen fitnesslajeista kiinnostunut, ja mieluusti seuraan ja "arvostelen" vierestä:D Treenaan ja nautin olosta, se riittää ;D